Kemiönsaari, Dragsfjärd, Kasnäs

Kasnäs on Kemiönsaaren eteläisin mantereenpuoleinen kärki. Kohde käsittää Kasnäsin kylän lisäksi lähinnä lauttarannan/vierasvenesataman. Aikoinaan muutontarkkailua on harrastettu myös kalliolta, joka sijaitsee kylässä Haukiniementien varrella. Turusta on 102 km ajomatka Kasnäsiin.

Paikalla on käyty retkellä lähinnä talvella ja etenkin keväällä. Talvella kannattaa tarkistaa vierasvenesataman rannat ja pienen kalasataman lokkitilanne. Paikalla näkee yleensä tavallisimmat lokit, mukaan lukien mahdollisesti yksittäinen naurulokki, ja harvinaisempina isolokki tai jopa aroharmaalokki. Toisinaan paikalla viihtyy myös harmaahaikara sekä tavallisimpia vesilintuja: isokoskeloita, telkkiä ja tukkasotkia. Kylää voi kierrellä rastaiden, peippolintujen ja harmaapää- tai pikkutikan toivossa. Keväällä kylän läpi kannattaa kävellä kaikessa rauhassa. Paikalla voi nähdä aikaisia muuttajia, ja se kerää myös jonkin verran hyönteissyöjiä. Nokkavarpusia näkee ajoittain, ja on siellä havaittu sepelsieppokin.

Pohjakartta: © Maanmittauslaitos 2017

Kulkuohjeet: Kemiön keskustasta, teiden 181 ja 183 risteyksestä jatketaan länteen päin kohti Taalintehdasta. 18,2 km jälkeen, käännytään oikealle Kirkonkyläntielle (tie 1830). Ajetaan 8,1 km ja käännytään oikealle Kasnäsintielle (tienviitta: ”Kasnäs 13”). Tätä ajetaan, kunnes vastaan tulee Kasnäsin hotelli ja kylpylä. Paikoitusalueita on aivan tien vieressä sekä kaupan/kahvilan kupeessa, mikäli haluaa poiketa sinne asioimaan. Kasnäsin kylälle pääsee mm. Kasnäsin kylätieltä, noin 800 m ennen Kasnäsin kärkeä. Kylällä kävellessä kannattaa huomioida, että monet taloista ovat asuttuja. Kiikaroidessa on siis syytä käyttäytyä kohteliaasti.  

 

 

 

 

(Tekstin luonnostelu: Henrik Lindholm)