Kemiönsaari, Västanfjärd, Galtarbyviken

Galtabynlahti on pitkähkö, kapea lahti, joka alkaa Taalintehtaan itäpuolelta, Bruksfjärden pohjukasta, ja jatkuu noin 4,5 km koilliseen. Lahti päättyy Galtarbyn isohkoon ruovikkoalueeseen, jota ympäröivät pellot ja niityt.

Pieni ja kapea lahti ei juurikaan kerää vesilintuja. Paikalla havaitaan vain muutamia sorsalintuja sekä joitain kahlaajia. Keväällä lokit, harmaahaikarat ja merikotkat kerääntyvät kalastamaan alueelle. Merikotkia on usein toistakymmentä yksilöä. Kesällä seutu on Kemiönsaaren paras yölaulajapaikka. Siellä kuulee ruoko-, ryti- ja luhtakerttusia, usein myös luhtakanan ja ruisrääkän sekä useampia kehrääjiä. Syksyllä etenkin jos ruovikkoa on niitetty, näkyy yleensä yksittäisiä vikloja tai liroja. Niitetyltä ruovikkoalueelta saattaa lähteä lentoon taivaanvuohia tai vaikka heinäkurppa. Heinäkurppia on parhaimmillaan viihtynyt paikalla toistakymmentä. Lisäksi paikalla näkee pajusirkkuja ja kirvisiä, ja saattaapa ruovikosta kuulua timalin äänikin. Harvinaisuuksia Galtarbynlahdella on havaittu monta kertaa, mm. aro- ja niittysuohaukkoja, haarahaukkoja, kiljukotka, nokisiipilokki, isokirvisiä ja mustaotsalepinkäinen.

Kulkuohjeet: Kemiön keskustasta, teiden 181 ja 183 risteyksestä jatketaan länteen kohti Taalintehdasta. Seitsemän kilometrin päästä käännytään vasemmalle Västanfjärdintielle (tie 1834). Kun on ajettu 6,1 km (Nivelaxin kohdalla) käännytään oikealle Galtarbyntielle. Tätä ajetaan 1,9, km, jonka jälkeen etuvasemmalla aukeaa ruovikkoinen merenlahti. Sen jälkeen käännytään vasemmalle Pörtsnäintie-nimiselle hiekkatielle, jota seurataan 700 m ladon kulmalle saakka. Tästä näkee lahdelle. Pysäköinnissä pitää ottaa huomioon, että lato on käytössä, ja maanomistajan tulee päästä kulkemaan tietä pitkin työkoneineen. Turusta on Galtarbynlahdelle matkaa vajaat 80 km. 

Pohjakartta: © Maanmittauslaitos 2017

 

 

(Tekstin luonnostelu: Henrik Lindholm)