Jurmon lintuvuosi

Talvi

Jurmon rannat pysyvät usein auki pitkälle tammikuun puolelle, eikä pysyvää jääpeitettä edes tule joka talvi. Näin ollen monet harvinaiset talvehtijat viihtyvät nykyisin Jurmon rannoilla ja lähivesillä. Vuotuisia viivyttelijöitä saaren rannoilla ovat mm. taivaanvuohi, jänkäkurppa, kiuru, niittykirvinen ja pulmunen. Metsissä ja kylän tuntumassa voi nähdä lehtokurpan, peukaloisen, punarinnan, rautiaisen, laulurastaan ja peipon. Runsaimpia maalintuja ovat tali- ja sinitiainen sekä viherpeippo, joinain talvina myös tilhi ja räkättirastas. Myyräkantojen ollessa korkealla saaren päällä lentää usein piekanoja tai sinisuohaukkoja, ja myös sarvipöllöjä voi jäädä talvehtimaan. Yleisemmin talvinen petolintulajisto koostuu kana- ja varpushaukasta sekä saariston yleisimmästä pedosta, merikotkasta.

Maalinnuston monipuolisuudesta huolimatta valtaosa talviretkeilystä koostuu merelle tiirailusta. Jurmon rantavesillä talvehtii joka talvi satoja vesilintuja, ja sopivan jäätilanteen vallitessa määrät voivat nousta jopa tuhansiin yksilöihin. Runsaimmat lajit ovat telkkä, kyhmyjoutsen, sinisorsa, isokoskelo ja tukkasotka, mutta joukossa on muös laulujoutsenia, taveja, haapanoita, lapasotkia, pilkkasiipiä, alleja, tukkakoskeloita, uiveloita, kuikkalintuja ja riskilöitä. Naurulokkeja seilaa usein runsaasti Jurmon vesillä etenkin alkutalvesta.

Eräs Jurmon mielenkiintoisimmista talvilajeista on merisirri, aseman vaakunalintu. Sirrejä talvehtii saaren rannoilla niin kauan kuin jäätöntä rantaviivaa löytyy. Parhaina päivinä yksilömäärät nousevat satoihin, ja sopivilla tuulilla linnut voivat piipertää aivan havainnoijien jaloissa. Jurmon merisirreistä on kerätty lukurengastuksella runsaasti uutta tietoa, ja sirrit näyttävätkin tulevan saarelle Huippuvuorilta asti – vaikka niille olisi runsaasti sopivaa talvehtimisbiotooppia lähempänäkin. Toinen Jurmon erikoisuus on tunturikiuru, joita talvehtii lähes vuosittain saaren rannoilla.

Talvikauden tyypillisiä harvinaisuuksia ovat allihaahka, jääkuikka, tunturihaukka, pikkukajava ja isolokki. Tunturipöllöjä talvehti Jurmossa säännöllisesti vuosituhannen vaihteeseen saakka, mutta vuoden 2001 jälkeen laji on havaitti saarella vain kerran. Muista talvirariteeteista voisi mainita muutaman kyhmyhaahkan, isohaarahaukan, isovesipääskyn, grönlanninlokin ja lyhytvarvaskiurun.

Kevät

Leutoina talvina kevätmuutto voi alkaa jo helmikuun puolella. Ensimmäisten muuttajien joukossa ovat haahka, töyhtöhyyppä, sepel- ja uuttukyyhky sekä kiuru. Kevään tulo näkyy myös monien vesilintujen runsastumisena, kun ne saapuvat etelämpää Itämereltä Saaristomerelle odottelemaan mantereen vesistöjen sulamista: kyhmyjoutsenen ja telkän suurimmat määrät lasketaan usein maaliskuussa. Jo helmikuun lopussa ja maaliskuun alussa on viime vuosina havaittu mm. ristisorsa, harmaasorsa ja kapustarinta. Merikotkan muutto on voimakkaimmillaan heti alkukeväästä, ja parhaina päivinä havaitaan useita kymmeniä kotkia.

Toden teolla lintuja alkaa saapua maaliskuun loppupuolelta alkaen. Varpuslintujen muuton ensimmäisestä massasta vastaavat tiaiset ja mustarastaat, joiden muuttopiikki osuu yleensä maalis–huhtikuun vaihteeseen. Lämpiminä keväinä myös punarintoja, rautiaisia, peukaloisia, hippiäisiä ja rastaita saattaa saapua runsain mitoin maaliskuun puolellakin, mutta yleensä niiden muutto ajoittuu huhtikuulle. Sopivan eteläisen matalapaineen saapuessa saari saattaa täyttyä tuhansista linnuista – esimerkiksi tuhat punarintaa ei ole tavaton yksilömäärä. Näkyvästä muutosta valtaosa on haahkoja, joita muuttaa päivittäin muutamia tuhansia. Myös mustalintuja havaitaan silloin tällöin tuhansia muuttavia. Maalintupuolella rastaat ja peippo vastaavat suurimmasta osasta muuttokirjauksia.

Toukokuussa punarintojen ja rastaiden määrät hiipuvat, ja tilalle tulee joukko myöhäisempiä hyönteissyöjiä. Massalajeja ovat leppälintu, kertut, pajulintu ja tiltaltti sekä harmaa- ja kirjosieppo. Muutolla hienointa antia on arktika, jonka esiintyminen on Jurmossa oikullista: hanhia nähdään joinain keväinä tuhansia, joskus vain pieniä rippeitä. Kuikkalinnut sen sijaan muuttavat säännöllisesti läheltä Jurmon rantoja, ja parhaina aamuina saatetaan laskea tuhat kuikkaa. Rannoille kerääntyy arktisia kahlaajia, ja vaikka määrät ovat pienempiä kuin syksyllä, lajisto on yhtä monipuolinen: Jurmossa nähdään lähes joka kevät mm. pulmus-, kuovi- ja pikkusirrejä, jotka ovat Suomessa harvalukuisia kevätkaudella. Jänkäsirriäisten määrät voivat nousta jopa useisiin kymmeniin yksilöihin.

Kevään yleisimmät pikkukivat ovat mustaleppälintu ja sepelrastas. Muleleita nähdään keväällä keskimäärin joka toisena päivänä, sepelrastaitakin useita yksilöitä. Parhaimmillaan saaressa on ollut samanaikaisesti 20 seraa. Yksi lounaissaariston erikoisuuksista on sepelsieppo, joita havaitaan useita yksilöitä keväässä. Muista jokakeväisistä pikkuharvinaisuuksista voisi mainita jääkuikan, jalohaikaran, turturi- ja turkinkyyhkyn sekä kuhankeittäjän. Myös kovempiin harvinaisuuksiin on mahdollisuudet: 2010-luvulla on havaittu mm. vaaleakultarinta, kashmirinuunilintu, isohaarahaukka, mustajalkatylli, etelänsatakieli, mustakaularastas, rusorintakerttu, ruostepääsky, nummikirvinen, lyhytvarvaskiuruja, tulipäähippiäisiä, punakaulahanhia, mehiläissyöjiä ja harjalintuja.

Kesä

Kevätmuutto hiipuu kesäkuun alussa, mutta jo ennen tätä syysmuutto on käynnistynyt: haahka- ja telkkäkoiraat suuntaavat toukokuun loppupuolelta alkaen sulkimaan, ja pikkukäpylintuja vaeltaa joinain kesinä satoja yksilöitä päivässä. Kahlaajien syysmuutto käynnistyy joskus jo toukokuun viimeisinä päivinä, ja koko heinäkuun ajan kahlaajarannoilla riittää vilskettä – ainakin sopivilla keleillä eli matalapaineen tai vastatuulen vallitessa. Ensin muuttavat vanhat, sitten nuoret linnut. Määrällisesti upeinta muutto on arktisilla suosirreillä, joiden päämuuttoaikaan havaitaan usein 500–1000 linnun kerääntymiä saaren länsipään lietteillä. Joukossa on myös muita sirrilajeja. Muita runsaimpia lajeja ovat tylli ja viklot. Kahlaajamuutto huipentuu heinä- ja elokuun taitteessa, jolloin päivän aikana havaitsee helposti yli 25 kahlaajalajia!

Jurmossa on sen monipuolisen elinympäristöjakauman ansiosta mielenkiintoinen pesimälinnusto. Rannoilla ja läheisillä luodoilla pesii tyypillisiä ulkosaariston lajeja, mm. kyhmyjoutsen, merihanhi, muutama sorsalaji, haahka, meriharakka, tylli, karikukko, punajalkaviklo, merikihu, meri-, harmaa-, kala- ja naurulokki sekä lapin- ja kalatiira. Näiden joukossa pesii kaksi erikoisuutta: pikkutiira 2–3 parin voimin ja etelänsuosirri 1–2 parin voimin. Molempien lajien osalta Jurmo on Varsinais-Suomen ainoa pesimäpaikka. Saaren laajat niitty- ja nummialueet houkuttelevat saarelle mm. töyhtöhyypän sekä poikkeuksellisen vanhat kiuru- ja kivitaskukannat. Katajikoissa pesii runsaasti pensaskerttuja sekä joitain pikkulepinkäis-, hernekerttu- ja viherpeippopareja. Myös lounaissaariston harvinaisuus kirjokerttu kuuluu saaren lajistoon. Metsistä ja kylältä löytyy niiden tyyppilajistoa; näkyviä ovat mm. räystäs- ja haarapääsky, talitiainen sekä kottarainen. Hyvinä myyrävuosina sarvi- tai suopöllö voi pesiä, ja onpa Suomen historian eteläisin hiiripöllön pesintäkin Jurmosta vuodelta 2015.

Kesä on mielenkiintoista aikaa kevätmuuton vaihettuessa hiljalleen syksyksi ja toisaalta monipuolisen pesimälajiston ansiosta. Kuitenkin myös harvinaisuusrintamalla se voi tarjota hienoja elämyksiä. Pelkästään 2010-luvulla on havaittu aavikkotylli, etelänsatakieli, ruostesorsa, palsasirri, lampiviklo, rantakurvi, mehiläissyöjä, sepeltasku, pikkukultarinta, mustaotsalepinkäinen ja keltahemppo – vuotuisien riuttatiirojen lisäksi.

Syksy

Käytännössä koko kesä on jo syysmuuttoa etenkin kahlaajien osalta, mutta kunnolla syksy käynnistyy elokuussa, kun petolinnut ja hyönteissyöjät aloittavat syysmuuttonsa. Varpushaukka on runsain peto, ja niitä voi nähdä sopivilla keleillä satoja yksilöitä päivässä aina elokuun loppupuolelta lokakuun alkuun saakka. Jos myyriä on saaressa runsaasti, saattaa tuulihaukkoja lekutella pitkin poikin saarta. Muuttohaukan tai arosuohaukan voi nähdä lähes joka päivä etenkin syyskuussa.

Pikkulepinkäisiä ja kivitaskuja kerääntyy elokuussa kymmenittäin saareen. Pikkuhiljaa myös metsissä alkaa tapahtua, kun harmaa- ja kirjosiepot, leppälinnut sekä pajulinnut aloittavat muuttonsa. Elokuun loppupuolella keltavästäräkkejä voi havaita jopa lähemmäs tuhat yksilöä päivässä. Joukossa on mm. lapinkirvisiä. Alkusyksy on myös muutamien sorsalintulajien parasta aikaa, sillä parhaina päivinä länsipään lahdilla voi levähtää upeita määriä lapa- ja jouhisorsia.

Syyskuun kuluessa hyönteissyöjät vähenevät. Tilalle tulevat syksyn massalajit peippo, punarinta ja hippiäinen, joiden päämuutto menee yleensä syys–lokakuun vaihteessa. Parhaat peippomuutot ovat noin 10 000–20 000 yksilön suuruisia, ja punarintoja ja hippiäisiä voi puolestaan havaita toista tuhatta yksilöä päivässä. Syyskuun lopussa alkaa myös vaelluslintujen aika: syksystä riippuen liikkeellä voi olla esimerkiksi pöllöjä, tikkoja tai tiaisia. Vaikka Jurmo ei ole erityisen tunnettu vaelluslintupaikkana, voi saarella nähdä tuhansia tiaisia päivässä, ja parhaana yönä on rengastettu yli 20 helmipöllöä. Lokakuun aikana puukiipijä- ja peukaloissumma voi parhaina päivinä nousta melkoiseksi – enimmillään on laskettu 250 puukiipijää ja 150 peukaloista.

Lokakuun vaihtuessa marraskuuksi maalinnut alkavat olla vähissä, ainoastaan urpiaisella voi vielä olla voimakasta muuttoa. Merellä ja rannoilla tapahtuu kuitenkin yhä: syksyn aikana Jurmon vesille on kerääntynyt tuhansia telkkiä, joista osa jatkaa etelämmäs, osa jää talvehtimaan. Merisirrit saapuvat lokakuun aikana, ja lännessä voi parhaina päivinä havaita useita satoja yksilöitä, jotka myrskyllä tulevat havainnoijien jalkoihin piipertämään. Haapanoita, taveja ja muita harvalukuisia vesilintutalvehtijoita jää usein kymmenittäin pitkälle marras–joulukuuhun ihmettelemään Jurmon rantojen antimia, ja sinisorsia voidaan laskea tuhansittain. Myös alkutalvesta harvinaisia kahlaajia on useana vuonna jäänyt lännen rannoille viivyttelemään.

Syksy on tietysti myös yhtä rarijuhlaa, ainakin sopivan kelin sattuessa kohdalle. Jokavuotisia pikkuharvinaisuuksia ovat mm. pikkukajava, isokirvinen, taiga- ja hippiäisuunilintu. 2010-luvun kovempia tööttejä ovat puolestaan olleet taigakirvinen, taigarautiainen, mustakurkkurautiainen, sepeltasku, aavikkotasku, kashmirinuunilinnut, ruskouunilintu, tulipäähippiäiset ja punakottarainen.