Talvilintulaskennat
Talvilintulaskennat alkoivat Suomessa talvella 1956/57. Varsinais-Suomessa oltiin heti mukana, sillä ensimmäisenä laskentatalvena kierrettiin viisi ja seuraavana jo 18 reittiä.
Koko Suomessa reittejä on ollut viime vuosina keskimäärin 500. Aluksi laskennat tehtiin vain vuodenvaihteessa (joululaskenta), mutta vuonna 1967 otettiin käyttöön uusintalaskenta helmi-maaliskuun vaihteessa ja 1975 aloitettiin syyslaskenta marraskuun alussa. Nykyään Varsinais-Suomen alueella lasketaan vuosittain n. 70 reittiä.
Talvilintulaskennoista on julkaistu paljon raportteja ja todennäköisesti niitä tulee jatkossakin vuosittain. Laji.fi:n sivuilta näkee uusimmat julkaisut ja reittikohtaiset tulokset.
Varsinais-Suomen tuloksia eri laskennoista löytyy sivun vasemman reunan valikosta.
Talvilintulaskentojen ajankohdat talvella 2025/2026 ovat:
SYYSLASKENTA lauantai 1. marraskuuta – sunnuntai 16. marraskuuta
TALVILASKENTA torstai 25. joulukuuta – keskiviikko 7. tammikuuta
KEVÄTLASKENTA lauantai 21. helmikuuta – sunnuntai 8. maaliskuuta
![]() Koirasvarpunen. Kuva © Kim Kuntze. |
Laskennan tavoitteena on selvittää:
- Talvilintujen levinneisyyttä, runsautta ja elinympäristöjä.
- Näissä tapahtuvia muutoksia talven aikana, vuodesta toiseen ja pitkällä aikavälillä.
- Lintujen vuosittaiseen esiintymiseen, talvikuolleisuuteen ja pitkäaikaismuutoksiin vaikuttavia tekijöitä.
- Lajien erilaisen havaittavuuden takia menetelmä ei kuvaa todenmukaisesti lajien keskinäisiä runsaussuhteita.
Talvilaskennalla saadaan eräistä lajeista melko hyvä kuva niiden kannanmuutoksista. Varpunen on esimerkki lajista, jonka kanta on viime vuosikymmeninä kääntynyt voimakkaaseen laskuun. Etenkin maaseutuympäristöissä kannanromahdus on ollut sitä luokkaa, että laji on kadonnut laajoilta alueilta Varsinais-Suomen maaseutua kokonaan.
Peruslajien lisäksi laskennassa tavataan jonkin verran muitakin lajeja. Niitä näkyy yllä olevissa taulukoissa. Talvilintulaskenta on erinomainen tapa linturetkille muuten melko lintuköyhässä talvimaisemassa. Laskennan ohjeet (pdf) ovat melko yksinkertaiset. Varmista kuitenkin etukäteen ettet suunnittele reittiä päällekkäin tällä hetkellä toimivien reittien kanssa. Toisaalta joku vanhan reitin haltija voi olla valmis luopumaan omasta reitistään. Alustavasti voit katsastaa mahdollisia vapaita alueita katsomalla yllä olevista eri talvien tuloksista.
Jos haluat lähteä harjoittelemaan laskemista, ota rohkeasti yhteyttä reitin laskijaan tai voit kysyä neuvoa joko Epalta tai Jessicalta. Saat myös tarvittaessa apua reittisuunnittelun lisäksi muissakin käytännön alkuongelmissa. Löydät laskennan kaavakkeet ja ohjeet Luonnontieteellisen keskusmuseon sivuilta tutustuttavaksi/printattavaksi. Tulokset voi ilmoittaa nykyään suoraan netin kautta museolle.
Muutama käytännön vinkki uutta reittiä suunnitteleville:
Valitse suhteellisen helppokulkuinen reitti, jota voit kulkea vaikka olisi 50 cm lunta.
Alueella tulisi olla myös lintuja, jotta mielenkiinto pysyy yllä vuosien vieriessä.
Älä tee reitistä liian pitkää, sopiva on ehkä virallisia ohjeita hieman lyhyempi eli alle 10 km.
Esko Gustafsson & Jessica Koivistoinen
Ota yhteyttä: eskogustafsson (ät) dnainternet.net tai jessica.koivistoinen (ät) gmail.com
