Bongaa päivä pihalla

Aika: 9.-10.5.2026
Paikka: Seuraa yhden toukokuisen päivän ajan kotipihan lintuja.

Äitienpäiväviikonloppuna 9.-10.5. seurataan jälleen koti- tai mökkipihan lintuja 'Bongaa päivä pihalla' -tapahtuman puitteissa. Siihen osallistuminen on helppoa. Merkitään vain muistiin kaikki yhden vuorokauden aikana sadan metrin säteellä kotitalosta tai mökista havaitut lintulajit. Koko vuorokautta ei tietenkään tarvitse pihalla viettää. Ihan vaan sen verran aikaa, kun mukavalta tuntuu ja muilta puuhilta ehtii, koska kyseessähän ei ole kilpailu.

Omat tulokset kannattaa kuitenkin ilmoittaa, koska kaikkien havaintonsa ilmoittaneiden kesken arvotaan palkintoja. Havainnot ilmoitetaan BirdLife Suomen kotisivuille tapahtuman aikana avattavalla verkkolomakkeella.
 

BirdLife Suomen kotisivuilta löytyy jo nyt tapahtuman säännöt, edellisten vuosien tuloksia ja muuta oheismateriaalia kuten lintubingo. Siellä voi myös treenata yleisimpien pihalintujen tunnistamista Pihalintuvisan avulla.