Yleiset ohjeet

Retkitietoa

Ajankohtaisin tieto TLY:n retkistä löytyy retkikalenterista ja etusivun tapahtumakalenterista. Mikäli retkien toteutuksessa tapahtuu viime hetken muutoksia, niistä ilmoitetaan henkilökohtaisella sähköpostilla/tekstiviestillä, mikäli olet ilmoittautumisen yhteydessä antanut yhteystietosi. Muista kuitenkin aina katsoa ajantasaiset retken tiedot retkikalenterista ennen retkelle lähtöä. Aivan viime hetken muutoksia ei retkikalenteriin välttämättä kuitenkaan ehditä päivittää. Retkiin liittyvissä kysymyksissä voit ottaa yhteyttä TLY:n retkivastaavaan: retket (ät) tly.fi. Samasta osoitteesta kannattaa tiedustella myös retkien opastuspalveluita.

TLY:n retkioppaat ovat pääosin BirdLifen retkikummeja. Retkeläiset ovat TLY:n kotimaan retkillä tapaturmavakuutettuja. Ulkomaan retkille suositellaan retkeläisille omia matkatavaravakuutuksia. Kaikki usean päivän retket ovat ensisijaisesti TLY:n jäsenille.

TLY:n bussiretket lähtevät yleensä Turun Tuomiokirkon edestä osoitteesta Tuomiokirkonkatu 1. Lähtöpaikka voi kuitenkin olla poikkeuksellisesti toinenkin, jolloin tästä kerrotaan retken tiedoissa. Bussiretket toteutetaan, mikäli osallistujia on vähintään kaksikymmentä. Mikäli haluat tulla kyytiin jostakin matkan varrelta, on asiasta sovittava retkelle ilmoittautumisen yhteydessä, onnistuuko kyseinen järjestely. 

Ilmoittautuminen retkelle ja retken peruuttaminen

Tarkista tapahtumakalenterista retken tiedoista, tarvitaanko retkelle ilmoittautuminen. Kaikille bussi- ja veneretkille ilmoittautuminen on pakollista. Näille retkille ilmoittaudutaan retken tiedoissa olevaan sähköpostiosoitteeseen. Kun annat ilmoittautumisen yhteydessä sähköpostiosoitteesi ja/tai puhelinnumerosi, voidaan sinuun olla helpommin yhteydessä viime hetken muutoksista.

Mikäli et pääse retkelle, jolle olet ilmoittautunut, peru välittömästi ilmoittautumisesi, näin varasijoilla olevat pääsevät retkelle.  Bussi-/veneretkillä peritään retkeläiseltä jälkikäteen laskulla osallistumismaksu (+toimistomaksu 10 e), mikäli ilmoittautunut ei tule retkelle, eikä ole perunut retkipaikkaansa. Peruutus tulee tehdä vähintään 2 päivää ennen retkeä.

TLY:n yönyliretkillä ilmoittautuminen on aina sitova siitä päivämäärästä, jonka retkiopas on ilmoittanut. Mikäli retkelle ilmoittautunut ei peru tuloansa ennen sitovan ilmoittautumisajan umpeutumista, peritään retkestä täysi osallistumismaksu.

Kaikkien retkien osalta yhdistys pidättää oikeuden perua retki tai tehdä viime hetken muutoksia sääolosuhteiden tai muiden järjestämisvaikeuksien vuoksi.

Retkimaksu

Bussi- ja veneretkillä retkimaksu maksetaan yhdistyksen tilille (Nordea FI58 2341 1800 0045 35). Kirjoita maksun viestikenttään retken nimi ja päivämäärä sekä kaikkien maksamiesi retkeläisten nimet. Retkien hinnat on retkikalenterissa ilmoitettu summittaisesti, arviona. Tarkka hinta muotoutuu osallistujamäärän mukaan. Alle 18-vuotiaiden jäsenien retkihinta on kiinteä 5 euroa, ja alle 18-vuotiaiden ei-jäseinen retkihinta on kiinteä 10 euroa. Alennettu hinta on voimassa ainoastaan, jos ilmaisee olevansa alle 18-vuotias ilmoittautumisen yhteydessä. Mikäli retki järjestetään kimppakyydeillä, sovitaan maksuista erikseen retkeläisten kesken. Mahdollisia peruutuskorvauksia voi hakea omasta vakuutusyhtiöstä.

Retkivarusteet

Pue retkelle sään mukainen vaatetus ja jalkineet. Mieluummin liikaa vaatetta kuin liian vähän, sillä useilla retkillä pysymme monta tuntia yhdellä paikalla ja etenkin talvisilla meren rantaan suuntautuvilla retkillä voi olla hyvin kylmä. Päiväretkillä käydään päivän aikana korkeintaan pikaisesti huoltoasemalla kahvilla, joten ota aina omat eväät mukaan. Muista varusteista kannattaa pitää mukana lintukirja, havaintovihko, kiikarit sekä kaukoputki, jos sellaisen omistat. TLY:n kaukoputken voi jäsen lainata Turun Rajala Pro Shop:sta (Yliopistonkatu 13) pientä maksua vastaan.