Elokuun lintukävely Ruissalossa

Aika: 9.8.2025 klo 08:00 - 11:00
Paikka: Lintukävelylle lähdetään kasvitieteellisen puutarhan isolta parkkipaikalta Kansanpuistontien alusta.

Elokuun alussa alkaa lintujen pesintä olla jo ohi ja monilla lajeilla syysmuutto jo täydessä käynnissa. Lintuja on kuitenkin paljon, koska aikuisten lintujen lisäksi maastossa ovat myös keväällä syntyneet yksilöt. Nuoret linnut poikkeavat vielä elokuussa monilla lajeilla ulkonäöltään enemmän tai vähemmän vanhoista linnuista, ja niiden määrittäminen saattaa olla toisinaan hieman haasteellista. Mutta ei hätää, TLY:n lintukävelyjen pätevä opasporukka pystyy selvittämään tämänkin karikon lintuharrastajan elämässä. Lähde mukaan lintukävelylle tutustumaan loppukesän lintumaailmaan!