TLY – suurten ikäluokkien luomus ja mitä oli ennen TLY:tä

TLY:n alueelta on harvoja tiedonantoja ja julkaisuja ennen vuotta 1940 (ks. Lehikoinen & Gustafsson ym. 2003: Varsinais-Suomen linnut). ”Ennen sotia” Turun lintuharrastus oli keskittynyt muutaman koulun luontokerhoihin, joissa oppilaat retkeilivät ja kokoontuivat biologian opettajansa johdolla.

Luontokerhojen aika

Lyhyeksi jäänyt (1793–96) pro Natura –seuran toimintakausi on Suomessa kaikkien lintuyhdistysten ”esi-isä”.  Se toimi Turun Akatemian opiskelijoiden yhteenliittymänä, ja sillä oli jo varsin kunnianhimoinen ohjelma. Siitä on kerrottu Varsinais-Suomen linnut -kirjan historiallisessa osassa (Lehikoinen, Gustafsson ja muut 2003). Oppikouluihin luontokerhoja alkoi syntyä 1800-luvun jälkipuoliskolla. Yliopiston perustamisen myötä sen yhteyteen perustettiin Turun Eläin- ja Kasvitieteellinen Seura, valtakunnallisen ja pääkaupunkikeskeisen Vanamon sisarseura, vuoden 1923 lopulla (Haahtela 2004). Seuran piirissä harrastettiin myös lintuja, vaikka pääalana eläintieteen osalta yliopistossa oli hyönteistiede professorien (Walter Linnaniemi 1943 saakka ja Kaarlo J. Valle 1956 saakka) painopisteitä myötäillen. TEKS tarjosi lintuharrastajillekin mahdollisuuden järjestäytyä luonnonhistoriallisen yleisseuran yhteyteen, kun 1940-luvun lopulta alkaen, ilmeisesti Rauno Tenovuon aloitteesta, perustettiin myös Lintukerho. Harrastajat saivat sitä kautta havaintonsa ainakin seuran pöytäkirjoihin ja toimintakertomuksiin, joita julkaisi Luonnon Tutkija -lehti. Lintukerhon johdossa olivat pääasiassa lintuja tutkivat ja harrastavat yliopiston opettajat.

Yliopistolle perustettiin eläinmuseo, johon lintuharrastajatkin keräsivät näytteitä. Jo sitä ennen vuonna 1907 avattiin Turkuun Biologinen museo, jonka malli saatiin Ruotsista Gustaf ja Kjell Kolthoffin suunnittelemina lintu- ja nisäkäsmaisemanäyttelyinä eli dioraamoina (https://www.turku.fi/biologinen-museo/turun-biologisen-museon-historiaa). D. A. Wikströmin nimissä on nelisenkymmentä tiedonantoa vuodesta 1928 alkaen. Wikström osallistui Petsamon retkeen, jolla kerättiin näytteitä Turunkin eläinmuseon kokoelmiin. Näkyvän panoksen Varsinais-Suomen linnuston tuntemukseen tuotti kolmikko S. Bergroth, H. Bruun ja K. A. Fredriksson tutkiessaan Turun eteläisen takamaan talvilintuja, Ruissalon linnustoa, Högsoraa ja Airiston naurulokkeja. Yliopistolla konservaattori Väinö Pekkola teki lintuhavaintoja ja kartutti museon lintukokoelmia. Monet tiedonannot museoon tulleista harvinaisuuksista julkaisi kuitenkin professori Valle (mm. punapäänarsku ja vihertikka, jonka ulkonäköä Valle oudoksui, ja lintu onkin todettu myöhemmin risteymäksi, Velmala, W.)

Sotia edeltävän ajan näkyvimpiä alueen lintututkijoita oli Tauno Vaaramäki, joka tusinan yksittäisen tiedonannon lisäksi laati käsikirjoituksen/opinnäytetyön Valkojärven linnustosta. Arvokkaan tutkimuksen sittemmin menetetystä lintujärvestä julkaisi vasta Antti Haapanen vuonna 1977 (Haapanen, A. & Waaramäki, T. 1977: Changes in the use of wetlands in two drainage basins and the effects e.g. on waterfowl populations. - Finnish Game Research 36: 19–48). Yliopiston opinnäytetyöt ovat säilyneet melko huonosti. Kaksi tutkimusta kiinnostavalta saaristoalueelta on kuitenkin tallessa: Enkolan Sorsa- (Anseres) ja lokkilintujen (Lariformes) pesimisestä Rauman saaristossa vuodelta 1934 ja Ilvessalon Uudenkaupungin saariston vesilinnustoa koskevia tutkimuksia vuodelta 1949. Valle oli yleiseläintieteilijä, ja vasta hänen jälkeensä laitokselle valittiin varsinaisia lintutieteen edustajia, professoriksi Paavo Voipio ja uuteen apulaisprofessuuriin Vallen aikana pro gradu -tutkielmansa tehnyt Rauno Tenovuo. Lintutieteelliset työt alkoivat lisääntyä Voipion ja Tenovuon aikana. Kymmenvuotiskautena 1956–65 valmistui parikymmentä opinnäytettä linnuista.

Samaan aikaan koulumaailmassa syntyi niiden omien luontokerhojen ympärillä lintuja harrastavien nuorten, useimmiten poikien, koulukohtaisia retkiporukoita. Tyttölyseossa Tauno Kalskeen luonnosta kiinnostuneet oppilaat tunnettiin 1950-luvulla Kalskeen tyttöinä. Poikien muodostamien ryhmien osittaisena yhteistyönä TLY:tä ehti edeltää löyhä organisaatio ”Turun Lintumiehet”, jolla nimellä Turun seudun havaintoja raportoitiin 1950-luvun lopulta alkaen. Tästä vaiheesta Osmo Kivivuori muisteli seuraavaa:

”Turun Lintumiehet kehittyi 50-luvun koulukerhojen ja muista harrastajista. Varsinkin keväisin koulupäivän päätyttyä monet pyöräilivät Ruissalon sillalle ja Rantatielle tai Rauvolanlahdelle. Tämä harrastajien "kasaantuma", mm. vuodesta 1957 alkaen Yyteriin nousseet elokuiset telttaleirit, leimautui omassa kielenkäytössä ja muun Suomen harrastajien suussa "Turun lintumiehiksi". Yliopistonmäen ammatillisesti suuntautuneet ja ympäri maakuntaa hajallaan olleet yksittäisharrastajat eivät tähän nimeen samaistuneet. TLY:n ensimmäiseen hallitukseen tuli kuitenkin yliopistonmäeltä mukaan Hannu Laine, ja perustavassa kokouksessa Martti Soikkeli käytti monia puheenvuoroja. Toisaalta Turun lintumiehiin kuuluneista moni kävi Turun Eläin- ja Kasvitieteellisen Seuran (TEKS) ja sen alayhdistyksenä toimineen Lintukerhon kokouksissa, jotkut jopa pitämässä esitelmiä.

Pesien etsintä ja poikasten rengastus alkoivat jo 1959. Jouko Hakalalla ja Raimo Hyvösellä oli alusta alkaen omat renkaat, mutta monet muut rengastivat Jukka Nurmen välittämillä renkailla. Tämän takia vuosien 1959─60 rengastukset kirjattiin vuotuisessa rengastusyhteenvedossa (Die Vogelberingung in Finnland im Jahre ----) hänen nimelleen. Yhteenvedoissa 1961 681 rengastusta ja 1962 2474 rengastusta on kirjattu Turun Lintumiehille. Nämä rengastusyhteenvedot ovat mahdollisesti ensimmäiset julkaisut, joissa esiintyy tämä rekisteröimätön yhteenliittymä.”

Varsinais-Suomen harrastajista kaikki eivät toimineet sen piirissä. Maakunnan muissa osissa oli omia harrastajaryhmiä, esimerkiksi Salon seudulla (ainakin O. ja H. Teiro), Uudessakaupungissa (U. Laine ja J. Virtanen) ja Yläneen suunnalla (P. Mustakallio). Naantalissa vaikutti Erkki Leppäkosken ympärille muodostunut rengastajaryhmä.

Vielä Turun Lintumiehiä hiukan vanhemman turkulaisen luontokerho Falcon perustamisvuosi on 1949. Linnuista kiinnostuneita Turun Itäisenkadun poikia kerääntyi itse rakentamaansa ”koijaan” ja päätti aloittaa lintujen tarkkailun ja havainnoinnin. ”Kerhossa puhuttiin siitä, että lintuhavaintoja voi kerätä ihan kuin mitä tahansa muutakin, muistelee Seppo Immonen, yksi Falcon perustajista. --- Tämä joukko on jatkanut luontoharrastustaan yhtäjaksoisesti nyt jo 64 vuotta. Ja jatkaa edelleen.” (Turun Sanomat 11.2.2013)

TEKS:in lintukerho toimi vielä jonkin aikaa TLY:n kanssa rinnakkain, koska osa varttuneemmasta ja yliopistolla toimivasta väestä ei tuntenut TLY:tä omaksi yhdistyksekseen ja kaipasi lintutieteen tuloksia popularisoivia esityksiä.

TLY:n perustamiskuviot

TLY:n perustava kokous pidettiin Varsinaissuomalaisen osakunnan (TVO) tiloissa 2.1.1966. Perustavaan kokoukseen osallistui 33 henkilöä (VSL 2003, taulukko 15, josta puuttuu sihteerinä toimineen Hannu Hilkkeen nimi). Yhdistysrekisteriin TLY merkittiin 29.3.1966 nimillä Turun Lintutieteellinen Yhdistys ry ja Åbo Ornitologiska Förening rf.

”Yhdistyksen alkuvuosista on kaksi kirjoitusta, jotka ovat edelleen tutustumisen arvoisia: Esko Tarposen henkilökohtainen näkemys kertoo yhdistyksen ensi vuosista otsikolla: ”Yhdistyksen perustamisesta ja sen alkuajoista” (Ukuli 12(4):2-10). Rauno Laine kuvasi monipuolisesti ja laajasti yhdistyksen toimintaa viisi vuotta myöhemmin: ”Katsaus Turun Lintutieteellinen Yhdistys ry:n historiaan” (Ukuli 17(1):4-39). Myöhemmät juhlavuodet ovat myös antaneet aiheen katsoa hetken menneisyyteen.”, kertoi Osmo Kivivuori yhdistyksen perustamisvaiheista.

Ensimmäisessä hallituksessa oli kolme biologia: Lasse Velmala (pj), Jouko Hakala (th) ja Hannu Laine, sekä neljä muilla aloilla opiskelevaa tai töissä olevaa: Hannu Hilke (s), Osmo Kivivuori (vpj), ja varajäseninä Ismo Lahtonen ja Esko Tarponen. Käynnistysvuosien puheenjohtajina toimivat Lasse Velmala (1966–1967) ja Esko Tarponen (1968–1971). Puheenjohtajat vuoteen 1999 on lueteltu VSL:ssa (Taulukko 15). Ensimmäisen hallituksen jäsenten enemmistö kuuluisi nykyisin nuorisojaostoon!

Yhdistyksen perustamisella on aina joku tarkoitus, ja sen TLY:n valmisteleva kokous kirjasi sääntöihin näin: ”Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja ylläpitää lintuihin kohdistuvaa harrastusta, tutkimustyötä ja lintujen sekä muun luonnon suojelua”.

Kausi 1966–1971

Kevät- ja syysfenologia: Järjestelmällinen ensimuuttajahavainnointi alkoi jo viimeistään 1963, Jouko Hakalan organisoimana. Myöhemmin fenologiatutkimusta vetivät Leo ja Rolf Karlson. Vanhin aineisto on joko hyvin arkistoitu tai kadonnut. Raportteja on vasta vuodesta 1970 alkaen tallessa. Alueelta on lintujen kevät- ja syysfenologiahavaintoja myös jo paljon ennen yhdistyksen syntyä Turun Akatemian, Suomen Talousseuran ja Suomen Tiedeseuran kokoamina. Niiden julkaistut tulokset on koottu tietokannaksi Turun yliopiston muuttofenologiahankkeessa 2000-luvun alkuvuosina, mutta alkuperäisissä havaintovihoissa voisi olla vielä mielenkiintoista tutkittavaa. Tähän aineistoon perustuen on tarkasteltu fenologiahavainnoinnin alkuvuosisatoja(!) vuodesta 1749 alkaen (Lehikoinen ja muut 2004).

Yhteishavainnoinnit: kevätmuuton yhteishavainnointi alkoi onnekkaissa merkeissä, kun se osui erinomaiselle isojen lintujen muuttopäivälle. Turussa oli tehty vastaavia yliopiston piirissä aikaisemminkin Tenovuon johtamilla kursseilla. Tenovuon yhteishavainnointeja ei liene julkaistu, mutta olen itse kuullut esitelmän, josta jäi mieleen meri- ja metsähanhen muutto kaupungin eri puolilta ja muutenkin muuttovirtojen kaupungin kiertäminen. Näistä on alkuperäisten havaintojen otteita tallella Tenovuon jälkeenjääneissä papereissa. TLY:n ensimmäinen yhteishavainnointi johti julkaisuun Lintumies-lehdessä 1968.

Tutkimusohjelmat: Vuonna 1970 laadittiin luettelo erilaisista yhteistutkimuksista, joista osa toteutui, osa jäi resurssien rajallisuuden tai teeman kiinnostamattomuuden vuoksi lähtökuoppiin. Liiasta tieteellisyydestä, josta erityisesti Esko Tarponen jaksoi toistuvasti muistuttaa, ei yhdistykselle kuitenkaan muodostunut pelättyä riippaa, sillä kaikki harrastusmuodot saivat elää rinnakkain.

Havaintoarkisto: Havaintoyhteenvetoja lähetettiin Ornis Fennicaan ja sittemmin Lintumieheen. Alkuvuosina yhdistyksen jäsenten havaintojen perusteella tehtiin viikkokatsauksia kevään etenemisestä, kirjoittajana mm. Esko Tarponen. Havaintojen kokoaminen tapahtui kokouksissa ja sovituissa tapaamisissa. Havaintoraportit painottuivat Turun lähiseutujen harrastajien aineistoihin, sillä kauempana asuvien harrastajien havaintoja ei pystytty tuolloin vielä tehokkaasti keräämään lankapuhelimella. Muut yhteydenpitotavat olivat suora keskustelu tavattaessa ja kirje. Havaintoarkisto perustettiin myös muiden kuin julkaistavaksi tarkoitettujen havaintojen kokoamiseksi, tähtäimenä oli jo silloin, että havainnoista voi tehdä pitkäaikaistarkasteluja lintujen esiintymisen vaihtelusta ja muutoksista. Kriittiset äänet näkyvät Tarposen ja Laineen kokoamissa historiikeissa mm. siinä muodossa, että kannattaako havaintoja edes kerätä kun kaikkea ei voi havaita. Kritiikki perustui pääasiassa harhaan, että ”jossain maailmassa” muka voitaisiin tehdä täydellisiä havaintoja. Havaintoarkiston merkitys on ajan myötä vain kasvanut. Sen eteen tehtyä työtä selosti Sampo Kunttu Ukulin (1/2017) artikkelissa.

Pohjolan linnut värikuvin ja TLY

TLY:n alkuvuosina oli käynnissä suurteoksen, Pohjolan linnut värikuvin, kirjoittaminen. Osina vuodesta 1963 ilmestyneen kirjan kuudes vihko ilmestyi TLY:n perustamisvuonna 1966. Nuorelle TLY:n jäsenistölle oli käsittämättömän mahtavaa päästä tarkastamaan ja täydentämään kirjan turkulaisen kirjoittajan Rauno Tenovuon meille toimittamia kirjan vedoksia ja lisäämään sinne paikallistietämystä. Vihosta 7 alkaen (lokeista) kirjan muuttokuvauksissa ovat mukana myös Turun kevätfenologiahavainnot (aineistoa esim. sepelkyyhkystä oli yhdeksältä vuodelta, joten lähes koko 1960-luvun aineistot ovat olleet jo silloin olemassa). Tästä eteenpäin kaikki vedokset kiersivät myös TLY:n havaintotoimikunnan kautta.

Tiedon antaja – TLY:n ornitologinen julkaisu

Perusteellisen pohdinnan jälkeen TLY:kin päätti alkaa julkaista lintulehteä monisteena. Tällöin muista yhdistyksistä helsinkiläisiä nuoria palveli jo 1965 alkaen Lintumies, joka oli Olavi Hildénin SLY:ssä (Suomen Lintutieteellinen Yhdistys) synnyttämä luomus. Se muodosti kanavan nuorten harrastajien havaintojen yhteenvetojen tekemiseen ja myös havainnoitsijaverkon aikaisempaa tehokkaampaan työllistämiseen. Paikallisyhdistyksistä Suomenselän lintumiehillä oli ”Suomenselän linnut” ja Porin lintutieteellisellä yhdistyksellä vuosikirja ennen TLY:n monistetta. TLY:n hallitus hyväksyi lehden nimeksi Tiedon antajan, mutta kun samantapaisen nimen alla ilmestyi toinenkin lehti, joka tuli tunnetuksi, nimenmuutosta ehdotettiin. Niinpä yhdistyksen lehdestä tuli Ukuli.

Puheenjohtaja varoitteli toimitusta liiasta/yksinomaisesta tieteellisyydestä Tiedon antajan ensimmäisessä numerossa. Lehden linja muotoutui kuitenkin nopeasti hengeltään ryhmään ”Antaa kaikkien kukkien kukkia” kuuluvaksi. Se sisälsi fenologiaa, havainnointikuvauksia ylipäänsä, Jurmon lintuasematoiminnan kuvausta, koulutusta ja hiukkasen harrastajatutkimustakin, mitä tuskin voi sanoa liian tieteelliseksi.

Vanhoista teksteistä ja omistakin muistumista saa vaikutelman, että TEKS:in Lintukerhon ja TLY:n rinnakkaiseloa ei pidetty terveenä tilanteena, ja väläytettiin ajatus, että toinen voitaisiin lakkauttaa. Lintukerho kuihtui hitaasti pois, kun siihen osallistuneet vanhemman polven harrastajat ikääntyivät, eikä uudempaa nuorta väkeä siihen enää tullut. Muistaakseni tämä tapahtui vasta 1980-luvulla, mutta jollain lukijalla on varmasti tarkempaa tietoa.

Alkuvuosien tärkeimmät saavutukset, jotka ovat kestäneet isältä pojalle (ja joillekin tyttärillekin) ovat havaintoarkisto, Jurmon lintuasema (perustettu v. 1962), aloitetut lintukosteikko- (Rautanen ja Suoranta, Lehikoinen) ja suotutkimukset (Karlin, Vänskä), sisämaan lintuasema Laitilan Pahojoella (1971–77), sekä aktiivinen osallistuminen valtakunnallisiin seurantatutkimuksiin, kuten talvilintulaskentoihin ja muuhun linnustoseurantaan sekä lintuatlaksiin osallistuminen. Kaupunkilintututkimus oli yliopiston puuhaa 1960-luvulta alkaen Rauno Tenovuon ollessa aloittaja ja Timo Vuorisalon jatkaja, kunnes myös TLY aloitti laajat taajamalaskentansa. Suuri osa seurannoista lepäsi järjestelyjen ja suunnittelun osalta muutamien harrastajien harteilla. Muu jäsenistö on ottanut ”suoritusportaana” useimmat hankkeet hyvin vastaan. Yksi itse arvostamani hanke varhaisvuosilta (1970–71) oli lintujen ja muiden pieneläinten liikennekuolleisuusaineiston kokoaminen. Sen raportti antoi odottaa itseään, mm. erään analyysien tekoon ajatellun tutkijan ”monivuotisen armeijassa viipymisen vuoksi”, mutta tuli lopulta tehdyksi toisen statistikon toimesta paremmin kuin tiedän missään tehdyn vastaavia tutkimuksia (Iso-Iivari, L. & Kivivuori, O. 1981: Lintujen ja muiden pienten eläinten liikennekuolleisuus. – Sisäasiainministeriö, ympäristönsuojeluosaston julkaisu A:9/ 1981, 75 s.). Sekään ei saa painua unholaan TLY:n jäsenten ponnistelujen tuloksista.

Esa Lehikoinen

 

Haluatko täydentää TLY:n historiikkia? Voit lähettää kirjoittamasi jatko-osan sivuston ylläpitäjälle tällä lomakkeella:

Tiedoston maksimikoko on 10 Mt.