Vuoden 2025 kesärallin tulokset

6.7.2025

Tänä vuonna TLY:n kesärallin alueena oli Somero.

Poikkeuksellisesti TLY:n kesärallin aluetta ei arvottu, vaan rallialue oli sovitusti Somero. Näin tehtiin siltä varalta, että ralli kuihtuu pois eikä kyseinen alue koskaan tule arvotuksi.

Joukkueita oli mukana 8 eli viime vuosiin nähden ihan kohtalaisesti, ja lajeja havaittiin 127. Viime vuonna arvottiin yhden kunnan rallialue, Loimaa, ja silloin joukkueita oli 5 ja lajeja havaittiin 116.

Voittajaksi julistettiin Kolme ämmää ja yksi tee (Markus Tuomi, Totti Toiskallio, Mikko Niemi, Markus Rantala) ja heille kertyi 103 lajia. Toisella sijalla oli 100 lajilla Tringa sp (Joonatan Toivanen, Pyry Laurikka, Markus Lampinen, Ahti Ihonen) ja kolmantena 99 lajilla Taputtamatta (Henrik Lindholm, Jyrki Normaja).

Rallin tulokset löytyvät kokonaisuudessaan kesärallisivulta.

Rallissa havaitut ässälajit (vain yksi joukkue havaitsi lajin) olivat tukkasotka, teeri, peltopyy, merimetso, kaulushaikara, sinisuohaukka, ampuhaukka, suosirri, huuhkaja, käenpiika, pikkutikka, törmäpääsky, pikkusieppo, isolepinkäinen ja mustavaris. Mainittakoon myös, että yön aikana havaittiin viisi viiriäistä.

Ensi vuonna kesärallin alue luultavasti taas arvotaan. Toivottavasti mukaan lähtee vähintään yhtä monta joukkuetta kuin tänä vuonna.