Torniopastukset-Syksy 2020

Laulujoutsen Järvelän kosteikolla

 

TLY järjestää elo-syyskuussa lintutorniopastusta eri puolilla toimialuettaan. Opastukset aloitetaan maanantaina 10.8. ja opastuksia jatketaan syyskuun 10. päivään asti arki-iltaisin klo 18-20 viidellä eri lintupaikalla, jotka ovat Järvelän kosteikko Littoisissa, Kuusistonlahden torni, Raisionlahti, Friskalan torni ja nyt myös uutena Paraisten Lenholmenin lintutorni. Kunkin paikan opastuspäivät ja -ajat on merkitty sivun lopussa olevaan taulukkoon. Paikat löydät karttalinkistä, joka aukeaa klikkaamalla paikan nimeä.

Paikalla olevan oppaan avustuksella on helppo tutustua kulloinkin paikalla olevaan linnustoon. Käymällä opastuskohteilla useamman kerran, saa lintujen muutosta hyvän kuvan. Kovalla sateella opastusta ei välttämättä järjestetä.

HUOMIOITHAN, että koronatilanteen vuoksi, oppaat eivät voi lainata kiikareitaan ja kaukoputkiaan!

Järvelään tulossa optiikkaesittelijä torniopastuksen yhteyteen myöhemmin ilmoitettuna ajankohtana. Seuraathan ilmoittelua!

Oppaina syksyllä 2020 ovat Esko Gustafsson (EGu), Jorma Hellstén (JoH), Raimo Hyvönen (RH), Arto Kalliola (ArK), Turkka Kulmala (TKu), Jari Kårlund (JKå), Jenni Lindstedt (JLi), Ari Linna (ALi), Kai Piikkilä (KPi), Suvi Riihiluoma (SRi), Petri Vainio (PJV), Kurt Taxell (KTa), Helge Wikström (HWi), Johan Linde'n (JoL), Sven Forsell (SFo), Ari Linna (ALi) ja Tiina Ihanakangas (TIh). Lisätietoja antaa Jenni Lindstedt 050-9667894.

 

Ilta saapuu Järvelän kosteikolle

Järvelän kosteikko on tulviva peltoalue Littoistenjärven pohjoispuolella. Alueella lepäilee ja pesii monipuolinen rantalinnusto. Pysäköintipaikka sijaitsee Järveläntien ja Vanhan Littoistentien risteyksessä, josta on lyhyt kävelymatka Järveläntien varressa olevalle lintulavalle. Lintulava sopii myös liikuntarajoitteisille.

Kuusistonlahti on ruovikkoinen merenlahti, jonka rannalla on nyky-Suomessa poikkeuksellisen hieno iso laidunniitty. Lintutornin parkkipaikka on kohdassa jossa Fiskarintie tekee jyrkän mutkan oikealle pois pellon reunasta.

Friskalanlahti Hirvensalossa on ruovikkoinen merenlahti, jonka rannalla on laaja laidunniitty. Lahdelle voi saapua useaa eri reittiä. Friskalanlahdella opas on paikalla alla taulukossa kerrottuina aikoina.

Raisionlahden lintutornilta on hyvät näkymät matalan lahden vesialueelle ja rantaniityille. Ihan uudelle tornille kuljetaan Nesteentien kevyen liikenteen väylältä lammaslaitumen poikki pitkin siltaa. Kunnostuksen jälkeen lahden linnusto on monipuolistunut ja havainnoitavuus parantunut. Vuoden mittaan lahdella havaitaan kaikki Suomessa säännöllisesti tavattavat kosteikko- ja rantalintulajit ja jokunen harvinaisuuskin. Harmaasorsa suosii lahtea kerääntymisalueena. Läheisten väylien liikenne haittaa ajoittain kuuluvuutta. Nesteentien varren paikoitusalueelle mahtuu puolisen tusinaa henkilöautoa. Tornisaarekkeesta on maanpinnan tasoltakin hyvä näkymä luoteen ja kaakon väliseen sektoriin.

Lenholmenin lintutornin löytää, kun ajelee Paraisten keskustasta kymmenisen kilometriä Nauvon suuntaan. Kun tien vasemmalla puolella alkaa näkyä sekä kaatuneita että yhä pystyssä olevia ikivanhoja tammia, tietää olevansa hollilla. Lenholmenin virallinen parkkipaikka näkyy Saaristotielle. Parkkipaikalta on infotaulu ja viitoitus niin lintutornille kuin luontopolullekin.

 

 

 

 

 

Päivä

Klo

JÄR

KUU

RAI

FRI

LEN

ma10.818-20JLi TKu  
ti11.818-20ArKEGu KPi 
ke12.818-20TIh SRi KTa &HWi
to13.818-20ArKPJV   
ma17.818-20PJV TKu  
ti18.818-20JoLEGu   
ke19.818-20JKå SRiJoHKTa &HWi
to20.818-20ArKJoH   
pe21.818-20   KPi 
ma24.8.18-20JKå TKu  
ti25.818-20ALiEGu   
ke26.818-20JKå ArKSRiPJV &HWi
to27.818-20JoL **JLi   
ma31.818-20ArK TKu  
ti1.918-20TIhEGu   
ke2.918-20JKå SRiPeruttu!!KTa &HWi
to3.918-20Peruttu!JoL   
pe4.918-20   KPi 
ma7.918-20JLi    
ti8.918-20JoLEGuArK  
ke9.918-20TIh RHySRiKTa &HWi
to10.918-20ALiArK   

 

** Foto Fennican kaukoputki- ja kiikariesittely 17 - 20

Selitykset:

FRI = Friskalanlahti, Turku

JÄR = Järvelän kosteikko, Kaarina

KUU = Kuusistonlahti eteläinen, Kaarina

RAI = Raisionlahti, Raisio

LEN = Lenholmen, Parainen