Talviralli 2017

2.12.2017

Ennätyksellisen kovatasoinen ralli

TLY:n talviralli pidettiin eilen 2.12. Lintuja on nyt maastossa monipuolisesti, sillä peräti seitsemän joukkuetta (lähes puolet!) pääsi vähintään 60 lajiin ja lajeja havaittiin yhteensä 103, vaikka Jurmo ja Utö eivät olleet tänä vuonna mukana. Ralliennätystä (67 lajia) ei kuitenkaan rikottu hyvistä mahdollisuuksista huolimatta, koska millään joukkueella ei mennyt ralli aivan täydellisesti; esimerkiksi mereiset vesilinnut olivat haastavia tänä vuonna.

Harvinaisimpia havaittuja lajeja olivat subjektiivisella otannalla mm. pikkujoutsen, metsä-, tundra-, lyhytnokka- ja valkoposkihanhi, lapasorsa, liejukana, lapin- ja viirupöllö, valkoselkätikka, vuorihemppo ja taviokuurna. Kaikenlaista muutakin mukavaa havaittiin, kun taas jotkut lajit olivat kovin vähissä. Alla olevasta linkistä voi tutkailla tarkemmin havaittuja lajeja ja joukkueiden tuloksia. Toivottavasti kaikki ehtivät laittaa havainnot Tiiraan sekä rallin että mahdollisten pohjustusten osalta.

https://tly.yhdistysavain.fi/@Bin/1442190/talviralli17.pdf

Top 3 muodostui tiiviiksi:

1. Andrejeff ym. (Sebastian Andrejeff, Paul Boijer, Kim Kuntze, Aleksi Mikola ja Meri Öhman) 65 lajia

2. High Tech (Mia Rönkä, Päivi Sirkiä, Ina Tirri, Andreas Uppstu ja Peter Uppstu) 65

3. Käpykaarti (Tomi Kaijanen, Kari Kaunisto ja Totti Toiskallio) 64

Kärkikaksikon eroksi muodostui ässien ja negaässien puutteessa vain viimeisen lajin havaitsemiskellonaika, joka oli High Techillä 20 minuuttia myöhäisempi kuin Andrejeff ym.:llä. Ei ole tainnut hetkeen mennä voiton ratkaisu näin tiukille?

Kiitos kaikille ralliin osallistuneille! Lisäkiitos Sebastianille, joka veti purun Markuksen puuttuessa kokoonpanosta.